Siirry suoraan sisältöön

Mitkä globaalit trendit voivat vaikuttaa Bitcoiniin vuonna 2023?

Bitcoin ja kryptovaluutat ylipäätään tunnetaan erittäin volatiileina sijoituskohteina. Bitcoinin arvo voi yhden päivän aikana usein heilahtaa esimerkiksi 10 prosenttia suuntaan tai toiseen. Määrä on massiivinen, kun otetaan huomioon, että kirjoitushetkellä vuoden 2023 huhtikuun lopussakin Bitcoinin markkina-arvo oli noin 520 miljardin euron luokkaa. Kymmenen prosentin heilahdus tällä määrällä merkitsee noin 50 miljardin notkahdusta. Vertailukohtana todettakoon, että teknologiajätti Applen markkina-arvo on noin 2,6 miljardia eli vain puolen prosentin luokkaa Bitcoiniin nähden.

Nyt kun olemme pedanneet Bitcoin-aihetta hitusen, on aika potkaista käyntiin tämä artikkelimme, jossa käsittelemme asioita, jotka voivat vielä tänä vuonna vaikuttaa Bitcoinin arvoon. Olemme huomioineet listallemme viisi globaalia trendiä ja asiaa, joilla on varmasti vaikutusta koko kryptovaluuttamarkkinan hintakehitykseen nyt ja myös tulevaisuudessa.

                1. Sääntely ja globaali lainsäädäntö

Bitcoinin keksimisen alkuperäinen tavoite oli syrjäyttää nykymaailmasta löytyvä rahan valta ja hajauttaa omistajuutta laajemmalle yleisölle. Englannin kielessä puhutaan paljon ”decentralized financesta” eli hajautetusta taloudesta. Tavoitteena on, että maailman keskuspankit eivät hallitsisi kaikkea maailman rahaliikennettä ja ettei niillä olisi mahdollisuutta koska tahansa printata lisää rahaa ja täten pahentaa inflaatiota. Tälläkin hetkellä maailmassa on nimittäin valtioita, joissa rahan arvo pienenee niin kovalla tahdilla, että kuukauden koskemattomastakaan palkasta ei enää parin kuukauden kuluttua ole juuri mitään jäljellä.

Alituinen kryptovaluuttojen ongelma piilee siinä, että niiden omistajat ja kehittävät joutuvat jatkuvasti tappelemaan muuttuvan lainsäädännön kanssa. Osa maailman maista on ottanut kryptot vastaan hyvillä mielin, kun taas osa on päätynyt kieltämään ne kokonaan. Esimerkiksi Kiinassa suhtauduttiin ilmiöön alun perin todella nuivasti, mutta sittemmin valtionjohto on todennut, ettei ilmiötä pysty kovinkaan helposti pysäyttämään.

Bitcoinin hinta heittelee maailmassa jatkuvasti sitä mukaa, kun eri valtiot ilmoittavat kryptovaluuttoihin liittyvistä toimistaan. Vain lyhyessä hetkessä Bitcoinin arvosta voi sulaa miljardeja, kun rikkaat liikemiehet ja -naiset vetävät dollarinsa ja euronsa pois markkinoilta. Myös suurvallassa Yhdysvalloissa Bitcoinin ja kryptojen asema on koko ajan keskustelun aiheena.

                2. Geopoliittiset jännitteet

Maailman markkinat ovat viime vuosina kokeneet monenlaisia uhkia ja vaaroja. Vasta vain hetki sitten markkinoilla puhuttiin tauotta maailmanlaajuisesta pandemiasta, joka ravisutti monia aloja todella väkivaltaisesti. Nyt reilun vuoden ajan puolestaan on puhuttu Venäjän ja Ukrainan välisestä konfliktista ja Venäjän hyökkäyssodasta. Nämä asiat ovat saaneet myös talousmaailman todelliseen kaaokseen ja vaikuttaneet merkittävästi muun muassa erinäisten tuotteiden vientiin ja tuontiin.

Monet sijoittajat kokevat, että taloudellisesti epävarmojen aikojen aikana kannattaa pitää rahansa mieluiten mahdollisimman tasaisissa sijoituskohteissa. Näinpä Bitcoinin arvo ja menestys kärsii kovasti inflaation ja pandemioiden lisäksi myös geopoliittisista jännitteistä. Toistaiseksi näyttäisi siltä, että kriisi sodan suhteen on melko syvä ja saattaa kestää vielä jonkin aikaa ennen kuin minkäänlaista ratkaisua tilanteeseen saadaan.

                3. Nettikasinot ja muu kryptovaluuttojen käyttöönotto

Kun Bitcoin ensimmäistä kertaa saapui maailmaan, ei sillä ollut olemassa käytännössä lainkaan käyttöarvoa. Toisin kuin perinteiset valtioiden valuutat, Bitcoin joutui aloittamaan valuuttataipaleensa täysin puhtaalta pöydältä. Sittemmin Bitcoin on kuitenkin saanut valtavasti jalansijaa monillakin eri osa-alueilla, ja nykyään Bitcoinia voi useissa paikoissa aidostikin käyttää oikean valuutan tavoin maksuvälineenä.

Bitcoin hyötyy käytännössä kaikista uusista käyttökohteista, mitä sille keksitään. Myös moni nettikasino päästää asiakkaansa nykyään tallettamaan pelitililleen Bitcoinin, Ethereumin, BNB:n, Shiba Inun ja Dogecoinin kaltaisilla kryptovaluutoilla. Suomalaisesta näkökulmasta on tosin valitettavaa, että yksikään eurooppalainen toimielin ei toistaiseksi jaa nettikasinoille lisenssejä. Tästä syystä kryptovaluuttoja hyväksyvistä nettikasinoista yksikään ei pysty tarjoamaan kotimaisille pelaajille verovapaita voittoja.

Suomalaisten rahapelaajien onneksi Maltan peliviranomainen on viime vuosina vihjaillut mahdollisuudesta lisätä muutamia tunnetuimpia kryptovaluuttoja sallimiensa listalle. Kaikki tällaiset näennäisen pienetkin kehitysaskeleet auttavat kryptovaluuttaa lisäämään uskottavuuttaan ja käyttötarkoitustaan, mikä puolestaan näkyy suotuisasti Bitcoinin arvossa.

                4. Teknologiset kehitysaskeleet

Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen hyödyntämä lohkoketjuteknologia on kehittyneisyydessään vertaansa vailla. Silti on mahdollista, että tulevaisuudessa kryptot tulevat toimimaan entistäkin tehokkaammin ja turvallisemmin kuin mitä tänä päivänä.

On mahdotonta sanoa, millaisia uusia teknologisia kehitysaskelia maailmassa tullaan näkemään. Kyseessä on eräänlainen jokerikortti, joka on vielä kääntämättä. On kuitenkin ilmiselvää, että asiat kuten tekoälyn esiinnousu tulevat jollain tapaa kääntymään myös kryptomarkkinoiden eduksi – tai mahdollisesti myös haitaksi. Kenties kryptovaluutan statusta pyritään vielä jonain päivänä horjuttamaan täysin uudenlaisilla valuutoilla. Tällaisistakaan asioista ei koskaan voi olla varma, sillä tulevaisuus on aina arvaamaton.

                5. Ympäristöhaitat

Bitcoinista johtuvista ympäristöhaitoista on puhuttu viime vuosina entistä enemmän. Totuus nimittäin on, että Bitcoinin louhiminen ja ylipäätään maailmanlaajuisen kryptovaluuttaverkon pyörittäminen on isossa kuvassa merkittävä sähkösyöppö. Jotta kaikki rahansiirrot ja vaihdot voidaan kirjata ylös alati suureneviin lohkoketjuihin, täytyy tietokoneiden olla päällä yötä päivää. Kyseessä on valitettavasti paljon sähköä käyttävä järjestelmä, jonka kokoluokka on aikojen saatossa vain kasvanut kasvamistaan.

Välillisten ympäristöhaittojen ja kovan sähkönkulutuksen vuoksi myös erilaisten valvojien suhtautuminen Bitcoiniin, ja sen tulevaisuuteen voi pysyä penseänä. Tämä puolestaan voi johtaa entistäkin tiukempaan sääntelyyn ja julkiseen kritiikkiin.

                Yhteenveto

Vaikka Bitcoinin ja kryptovaluutan elinkaaressa onkin useita mahdollisia muuttujia ja ratkaistavia ongelmia, suhtautuvat monet ammattilaiset virtuaalivaluuttojen tulevaisuuteen myönteisesti. Moni asiantuntija povaa Bitcoinille valtavaa kasvua ja kurssin tuplaantumista tai jopa mahdollista kolminkertaistumista tuleville parille vuodelle. Parhaimmillaan Bitcoinin markkina-arvo kävi 1,2 biljoonassa Euroopassa, mutta kirjoitushetkellä koko kryptomarkkinan arvo oli tätä luokkaa.

Uuden nousukauden aikana Bitcoin saattaa hyvinkin nousta uusiin sfääreihin, mutta viime kädessä vain aika näyttää, miten asiassa käy, ja mitkä asiat listallamme tulevat potentiaalisesti nousemaan suureen rooliin.

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat