Siirry suoraan sisältöön

Miten botit korruptoivat mainonnan?

Boteista ja tekoälystä puhutaan mediassa monen mielestä jo kyllästymiseen asti. Kulma on usein se, että kuinka ne tulevat korvaamaan ihmiset erilaisissa työtehtävissä. Botit ja tekoäly ovat jo läsnä elämässämme ja ne vaikuttavat jo lähes kaikkien meidän elämäämme tavalla tai toisella. Moni yritys käyttää esimerkiksi asiakaspalvelussaan chat-bottia ja botit ovat muuttaneet lopullisesti myös mainontaa.

Tulevaisuus on tekoälyn ja bottien

Tekoälyn ja bottien käyttämisen yleistymistä ei voi estää. Ne pitää kuitenkin nähdä mahdollisuutena, eikä uhkana, kuten ne usein mediassa käsitellään. Kukaan normaali kuluttajakaan ei voi välttyä törmäämästä tekoälyyn. Jos esimerkiksi haluat ottaa yhteyden vaikka pankin tai nettikasinon asiakastukeen, helpoiten se käy chat-botin kautta.

Nettikasinot käyttävät tekoälyä muutenkin hyödykseen. Tekoälyn avulla pelaajille voidaan suositella personoidusti, eli nostaa esimerkiksi juuri kyseistä pelaajaa mahdollisesti kiinnostavia pelejä tai uutisia esille. Nettikasinot, kuten Ice Casino, toimivatkin usein edelläkävijänä uuden teknologian käyttöönotossa ja muut alat poimivat uusista innovaatioista ja käytänteistä inspiraatiota.

Nettikasinot ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, ja botteja ja tekoälyä voidaan käyttää, ja myös käytetään jo, lukemattomilla eri aloilla ja tehtävissä. Tämä tulee vain yleistymään jatkossa, sillä bottien ja tekoälyn käyttäminen auttaa yrityksiä säästämään myös kustannuksissa, mistä myös kaikki toimitusjohtajat ovat kiinnostuneita.

Boteilla vaikutetaan mainosalaan keinotekoisesti

Botit ovat vaikuttaneet merkittävästi myös mainosalaan. Niitä käytetään nyt laajalti markkinoinnissa kaikessa verkkomainonnasta asiakaspalveluun. Botit ovat tehokkaampia kuin ihmiset monessa suhteessa, kuten nopeudessa ja tehokkuudessa. Ne voivat käsitellä valtavia määriä tietoa ja tuottaa tarkempia tuloksia ilman virheitä.

Botit voivat kuitenkin myös korruptoida mainontaa. Monet mainostajat valitettavasti käyttävät botteja keinona manipuloida markkinoita ja huijata kuluttajia. Huijausbottien avulla mainostajat voivat nostaa mainospalveluiden hintoja keinotekoisesti. Bottien avulla myös omia mainoksia ja löydettävyyttä voi parantaa niin ikään keinotekoisesti.

Mitä on ego-botit?

Ego-botit ovat erityyppisiä tekoälyä hyödyntäviä botteja, joita käytetään brändin rakentamiseen sosiaalisessa mediassa. Ego-botit voivat auttaa käyttäjäänsä:

·                            parantamaan profiilin näkyvyyttä

·                            kasvattamaan seuraajamäärää

·                            hallitsemaan mainetta

·                            seuraamaan kilpailijoiden toimintaa

Ego-botit voivat myös automatisoida joidenkin toistuvien tehtävien suorittamisen, kuten kommenttien jättämisen ja seuraajien kiinnostuksen kohteiden seuraamisen. Enää ei siis voi olla varma, tuliko tykkäys todella sydämestä, vai oliko se vain botin automatisoitu toiminto.

Ego-botit eivät ole täysin riskittömiä. Jos niitä käyttää väärin, ne voivat vahingoittaa henkilökohtaista brändiä sen sijaan, että auttaisivat sitä kasvamaan. Esimerkiksi, jos ego-botti jättää kommentteja, jotka ovat teennäisiä tai epäaitoja, se voi vähentää ihmisten luottamusta kyseiseen henkilöön. Jos ego-botti käyttää kiellettyjä tai epäeettisiä menetelmiä seuraajien hankkimiseksi, se voi johtaa käyttäjän tilin sulkemiseen tai maineen vahingoittumiseen. Monella alustalla onkin keinoja havaita botteja ja ne sulkevat sellaiset tilit hyvinkin nopeasti ja usein myös pysyvästi.

Ego-botit eivät voi korvata aitoja ihmissuhteita tai todellista henkilökohtaista brändin rakentamista. Tekoäly voi auttaa henkilöä automatisoimaan joitakin tehtäviä, mutta lopulta aito vuorovaikutus ja rehellinen, arvopohjainen sisältö ovat edelleen avainasemassa henkilökohtaisen brändin rakentamisessa. Mitään kovin syvällistä suhdetta bottien avulla ei siis ainakaan vielä voi rakentaa.

Ego-botti on vain yksi esimerkki monista erilaisista bottien tyypeistä, joita on olemassa. Kun tekoäly ja botit kehittyvät edelleen, niiden vaikutus elämäämme ja yritystoimintaamme kasvaa entisestään. Tekoälypohjaiset teknologiat ovat tulleet jäädäkseen, ja meidän on tärkeää pysyä ajan tasalla viimeisimmästä kehityksestä, jotta voimme hyötyä niistä. Suomen on pysyttävä tässä kelkassa mukana, koska jos kyydistä jää jälkeen, voi vaikutukset olla hyvin karvaita esimerkiksi bruttokansantuotteen kantilta.

Bottien avulla voidaan kerätä tietoa kuluttajista

Bottien avulla voidaan kerätä valtava määrä tietoa kuluttajista. Esimerkiksi nettikasinot, verkkokaupat ja -palvelut voivat hyödyntää bottien keräämää tietoa personoidakseen käyttäjien kokemuksia ja tarjotakseen heille entistä relevantimpia tuotteita ja palveluita. Tämä voi kasvattaa asiakastyytyväisyyttä ja lisätä yrityksen myyntiä.

Bottien avulla voidaan myös tarkastella kuluttajien käyttäytymistä tarkemmin. Esimerkiksi bottien avulla voidaan seurata, mitä tuotteita tai palveluita kuluttajat ovat etsimässä, kuinka kauan he viettävät tietyillä sivuilla, mitkä ovat heidän ostohistoriansa ja niin edelleen. Tämän tiedon avulla yritykset voivat saada arvokasta tietoa markkinoinnin kehittämiseen ja tuotteiden ja palveluiden parantamiseen.

Bottien käyttö kuluttajatietojen keräämiseen on sekä hyödyllistä että haasteellista. On tärkeää käyttää bottien avulla kerättyä tietoa vastuullisesti ja varmistaa, että kuluttajien yksityisyys säilyy suojattuna. Käydään tätä läpi seuraavaksi vielä tarkemmin.

Yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan

Botit voivat siis esimeriksi auttaa henkilökohtaisen tai yrityksen profiilin näkyvyyden kasvattamisessa ja joidenkin tehtävien automatisoinnissa, mutta väärinkäytettyinä ne voivat vahingoittaa brändiä. Myös bottien käyttö kuluttajatietojen keräämiseen herättää huolta yksityisyydensuojasta. Tätä varten käyttöön otettiin myös GDPR-asetus.

Mainosalalle tulisi asettaa selkeät ohjeet botin käytöstä, jotta bottien käyttö olisi vastuullista ja eettistä. On tärkeää muistaa, että brändin rakentamisessa on avainasemassa aito vuorovaikutus ja rehellinen, arvopohjainen sisältö. Botit voivat tukea tätä prosessia, mutta eivät korvata sitä täysin. Suomessa bottien hyödyntäminen tulee jälkijunassa verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinoihin, joten Suomi voi poimia käytänteistä hyväksi havaittuja.

Yritykset voivat hyödyntää bottien keräämää tietoa personoidakseen käyttäjien kokemuksia ja tarjotakseen heille relevantimpia tuotteita ja palveluita. Tämä voi johtaa asiakastyytyväisyyden kasvuun ja yrityksen myynnin lisääntymiseen. Toisaalta bottien käyttöön liittyy riskejä, kuten kuluttajien yksityisyyden loukkaantuminen ja luottamuksen menetys.

Yritysten tulee varmistaa, että kerättyä tietoa käytetään vastuullisesti ja että kuluttajien yksityisyys säilyy suojattuna. Kuluttajilla tulee aina olla mahdollisuus valita, mitä tietoja he ovat valmiita jakamaan ja mitä eivät.

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat