Bitcoinin ja lohkoketjuteknologian lukuisat käyttökohteet

Bitcoin

Bitcoin on maailman tunnetuin kryptovaluutta, jonka arvo on noussut kohisten aina sen vuoden 2009 julkaisustaan saakka. Lohkoketjuteknologiaan perustuvilla virtuaalivaluutoilla, kuten bitcoinilla ennustetaan olevan runsaasti käyttökohteita tulevaisuudessa.

Maksaminen bitcoineilla tai muilla kryptoilla onnistuu jo nyt useassa paikassa. Toisinaan käytössä on välimallin ratkaisuja, joissa bitcoinit muutetaan aina transaktiohetkellä esimerkiksi euroiksi, ja kauppias pitää vain tavallisia valuuttoja saldossaan. Osa kauppiaista ja yrityksistä ottaa kuitenkin vastaan myös ehtaa bitcoinia.

Nettikasinoala on yksi niistä aloista, joilla on alettu käyttämään jo jonkin verran kryptovaluuttoja. Rahapelialalla on sekä suoraan kryptoja vastaanottavia yrityksiä että välillisesti niitä hyväksyviä toimijoita.

Netissä kryptoilla voi pelata suoraan tai välillisesti pitkälti samoja pelejä kuin kivijalassakin. Tarjolla on usein esimerkiksi erilaisia korttipelejä, rulettia, kolikkopelejä ja vedonlyöntiä. Jos kryptojen arvonvaihtelun seuraaminen itsessään ei siis vielä tuo tarpeeksi mielenkiintoa elämään, voi pelaajana opetella vaikka pokerin tai blackjackin säännöt ja pelata näin tuttuja kasinopelejä netissä kryptoja käyttäen.

Lohkoketjuteknologialla voi tulevaisuudessa olla myös monia muita käyttökohteita pelkkien kryptovaluuttojen lisäksi. Hajautetun tietokannan avulla erilaisia tietoja voidaan säilöä ilman tarvetta yksittäiselle luotettavalle taholle.

Tässä artikkelissa katsastamme nykytilanteen ja vilkaisemme myös tulevaisuuteen. Missä bitcoinia tai lohkoketjuteknologiaa voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa?

Bitcoin on jo nyt yllättävän suosittu maksutapa

Monesta alaan perehtymättömästä lukijasta saattaa tuntua, että bitcoinia tai muita kryptoja ei oikeastaan voi vielä käyttää missään maksamiseen. Tämä ei kuitenkaan enää pidä paikkansa, vaan maksaminen kryptoilla onnistuu netissä nykyään niin erilaisissa verkkokaupoissa kuin nettikasinoillakin.

Yleisin käyttö bitcoinille liittynee kuitenkin tavallisesti hintaviin ja hankaliin kansainvälisiin siirtoihin. Kryptovaluuttojen avulla rahaa on helppo lähettää vaikka maapallon toisella puolella asuvalle kaverille. Homma sujuu nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Bitcoinin ominaisuuksiin kuuluu sen vahva tietoturva ja anonymiteetti. Siksi valuutasta onkin tullut samalla yleinen vaihtoehto myös rikollisten keskuudessa. Digitaalisessa maailmassa bitcoin vastaa monin tavoin käteistä, josta ei samalla tavalla jää jälkiä kuin pankkikortista tai muista digivaihtoehdoista.

Bitcoinin käyttöön on tarjolla monia erilaisia palveluita ja kryptolompakoita. Erilaisia kryptopörssejä, joissa rahaa voi sijoittaa isojen kryptojen ohella myös lukuisiin pienempiin niin sanottuihin altcoineihin, on niin ikään valtavat määrät.

Tulevaisuudessa käyttötapoja riittää niin kryptoille kuin lohkoketjuteknologiallekin

Kryptovaluutat luotiin alun perin digitaaliseksi valuutaksi, jonka taustalle ei tarvita keskuspankkeja tai muita tietokannan ylläpitäjiä. Samalla kryptojen hintaa ei myöskään voida sitoa mihinkään toiseen valuuttaan tai hyödykkeeseen, eikä niitä ole mahdollista ”printata” lisää nykyisten valuuttojen tapaan.

Kun netissä maksetaan yhä enemmän, ja tarvetta kansainvälisille ja nopeille maksuille riittää, on kryptovaluutoilla paljon potentiaalia. Kaikki on kuitenkin lopulta kiinni siitä, minkälaiseksi ihmiset näkevät niiden arvon.

Samaan aikaan keskuspankit kehittävät kuumeisesti omia digivaluuttojaan, jotka eivät kryptojen tavoin olisi lohkoketjuun perustuvia. Niitä voidaan pitää suorina kilpailijoina bitcoinin kaltaisille valuutoille.

Haasteita riittää niin lainsäädännön, laajan käytettävyyden kuin teknologiankin osalta. Lohkoketjuun liittyy myös tiettyjä riskejä. Katastrofi olisi esimerkiksi, jos joku onnistuisi keräämään tarpeeksi paljon laskentatehoa ja hakkeroimaan näin koko lohkoketjun. Toisaalta laajan käyttöönoton myötä tämän mahdollisuudet pienenevät koko ajan.

Lohkoketjuteknologiassa on mahdollisuuksia myös muiden sähköisten tietokantojen ylläpitämiseksi. Lohkoketjun avulla on muun muassa valmisteltu musiikkiteollisuuteen, erilaisiin asukasrekistereihin ja jopa vakuutusalalle liittyviä ratkaisuja.

Aika näyttää, mitä bitcoinin, muiden kryptovaluuttojen ja koko lohkoketjuteknologian tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin toistaiseksi sijoittajat ovat luoneet uskoa kryptoihin: vaikka bitcoinin arvo onkin heilahdellut dollariin nähden, on se lopulta vuosien varrella kasvanut yhä arvokkaammaksi valuutaksi.